maanantai 25. lokakuuta 2010

Kurjenkierroksen suoretken päätteeksi, upea auringon lasku

Ohessa Sunnuntaisen suoretken parhaita paloja kuvaesityksenä Suolla tallustelin voimapaikalleni kahvinkeittoon ja kun kaffeet oli nautittu jatkoin vielä vähän eteenpäin. Toisella puolella saareketta  oli paljon enemmän lunta kun toisellapuolella josta aurinko oli sitä jo sulattanut. Poimin kameran uumeniin kaikkea pientä mitä pitkospuiden vieressä näkyi. Eniten tuli kuvattua auringonlaskua, koska oli niin upea näytelmaä maiseman väri muuttui koko ajan. Vastarannan vaaleanpunaisia värejä kuvatessani huomasin että kuukin oli kivunnut puunlatvojen yläpuolelle. Yritin ja yritin että saisin siitä kunnollisen kuvan, mutta olin kait jo liian väsynyt, enkä jaksanut keskittyä kunnolla. Päätin, että laitan pillit pussiin, samalla vilkaisin selkäni taakse laskevaa aurinkoa ja olin lentää selälleen hämmästyksestä, niin ihmeellisen värisenä taivas paloi. Eipä auttanut, kun juosta äkkiä puskikon läpi rannan tuntumaan sitä ikuistamaan.

Olen pahoillani googlen muutettua google+ :saksi kaikki kuvaesitykseni ovat kadonneet..

10 kommenttia:

  1. Kauniita tunnelmapläjäyksiä kaikki. auringonlaskun lisäksi jäätyneet ilmakuplat jäivät positiivisesti mieleen tasaisen kauniista kuvasadosta.

    VastaaPoista
  2. Henkeäsalpaavan kaunista!! WAU!!

    VastaaPoista
  3. Mahtava retkipäivä sinulla. Todella hienoja kuvia! Tunnelmaa ja hienoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman kaunista...

    VastaaPoista
  5. En keksi enää uusia sanoja, samaa mieltä kuin kaikki edelliset...

    VastaaPoista
  6. Ihanan kuvaretken koin, uskomattomia auringonlaskuja. Kuplakuvat viehättivät myös. Tällaiset kuvaesitykset ovat mukavia, ei tarvitse kuin painaa näppäintä ja nautiskella.

    VastaaPoista
  7. Tosi laadukasta jälkeä. Ihastuin yhteen kuvaan, jossa on punaisia ja mustina näkyviä kasvinosia (pystykuva), niin eleganttia.

    VastaaPoista
  8. Mari: Lämmin kiitos kannustavasta kommentistasi. Mielipuuhaani on katsella kaikenlaisia kummallisia kuplia ja jään kuvioita.

    Jaana: Kiitokset kommentistasi ja lämpimästi tervetuolo blogilleni vierailemaan.

    Seppo Salminen; Kiitos, retkipäivä oli antoisa kaikin puolin. Tuli raitista ilmaa ja rauhottumista, sekä upea auringonlasku, mitä muuta enää voisi toivoa :)

    Anonyymi; Kiitoksia :)

    Kiki; Kiitoksia:)

    Manteli; Kiitos. Nämä kuvaesitykset on minullekkin mukava muoto. Minulla on vaikeuksia valita vain muutama kuva esille, tähän voin laittaa useamman. Vähän saisi olla hitaampi tuo tempo, mutta sitä hidastus namiskaa en ole vielä löytänyt.

    Pipsa; Kaunis kiitos kannustavasta kommentistasi. Pystykuvassa oli suokukan ja haavanlehtiä, sekä jääkide, johon aurinko somasti paistoi.

    VastaaPoista
  9. Upean kuvasarjan sait koottua retkipäivästä. Aivan huikaisevan ihanan värileiskutuksen sait päivän lopuksi.

    VastaaPoista
  10. Valokki; Kiitos kommentistasi, olin ihan otettu illanvärinäytelmästä ;)

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi / I am glad your comment