perjantai 30. joulukuuta 2011

Hyvää Uutta Vuotta


Kuva on viime talvena Helmikuun  24 päivä otettu. Paikka Posion Riisitunturi. Pakkasta -32 astetta.

perjantai 23. joulukuuta 2011

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Auringon laskun värejä lumettomilla pelloilla


Pieni postaus 05.12 iltakävelylenkiltä. Aurinko ehti laskea ennenkun ehdin kotiin. Onneksi! Sillä taivaalla oli uskomattomat värit.  
Naakkaparvet nuokkuivat naapurin koivuissa odotellen saapuvaa yötä.













Valitettavasti kuvat on taas näistä tylsistä peltomaisemista ja ladoista. Asun tällaisen maiseman vierellä, enkä ole ehtinyt kauemmaksi kauniimmille paikoille kuvausreissuille.
Tämän päivän jälkeen en ole kameraa ehtinytkään ulkoiluttelemaan... Ehkä Jouluna sitten.
Mukavaa loppuviikkoa uskolliset lukijani.


maanantai 28. marraskuuta 2011

Päiväkävelyjä Laihialla

Olen taas innostunut pitkistä kävelylenkeistä. Tänä viikonloppuna kannoin kameraa mukanani.  Joten tässä muutamia räpsähdyksiä matkan varrelta.




Neljä yllä olevaa kuvaa otin Lauantaina 26.11-2011







Kuusi yllä olevaa kuvaa on otettu sunnuntaina 27.11.2011





Ja viisi viimeistä kuvaa on otettu tänään 28.11.2011
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä oli satanut ensilumen.
Kaunista oli hetkisen aamupäivällä, mutta iltapäivällä ja illalla satoi jo vettä.

Tämän postauksen myötä mukavaa viikonjatkoa.


lauantai 19. marraskuuta 2011

Muutama kuva Kyrönjoelta.

Jälleen lämmin kiitos hyvät lukijani kommenteistanne Björköbyn postauksiin. 

Tänään piipahdin pienen reissun kameran kanssa Kyrönjoella.  Tällaiselta siellä näytti.
Kunnon raekuuronkin sain niskaani, kun en huomannut pitää varaani.











 



Viimenen kuva on kotia lähellä olevalta pellolta.
Tämän postauksen myötä mukavaa viikonloppua ja tulevaa viikkoa.
Olen taas ensiviikon työreissussa ja pois oman koneen ääreltä.

tiistai 8. marraskuuta 2011