sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hyvää loppuvuotta 2012 ja huippu upeata Uutta Vuotta 2013

Ensinnä muutama sana teille ihanat blogini vierailijat ja lukijat.  Olette uskollisesti jaksaneet koko vuoden ajan käydä katsomassa ja kommentoimassa kannustavasti kuviani siitä Teille isot ja lämpimät kiitokseni.
Vuoteen 2012 on mahtunut monenlaista, monia ihania kuvausreissuja ja retkiä luontoon.
 Tähän vuoden viimeiseen postaukseen kokoa kuvia joulukuun ajalta. Joulukuussa ei ole kovin monta kuvausreissua tullut tehtyä, mutta ne jotka on tehty ovat olleet todella antoisia.

Ota taas itsellesi vaikka iso kuppi hyvää teetä ja istu mukavasti, klikkaa kuvat suuremmaksi niin saat kuvaesityksen.

 Ensin muutama kuva jotka otin auton sivuikkunasta, kun ajelimme aaton aattona kohti Ähtäriä, kummitädin joulua laittamaan. Oli upea aamu pakkasta -20 astetta ja aurinko nousi.




Seuraavan reissun teimme Valokki sisaren kanssa, heti joulun jälkeen Ylistaron Malkakoskelle. Päivä oli pilvinen ja lumisateinen, joen vesi mutaisen ruskeaa, mutta silti iloinen koskikara kalasteli siellä.





Heti seuraavaksi päiväksi luvattiin kaunista ja aurinkoista, niipä retkeilimme sisaren kanssa jälleen, nyt suuntasimme Vaasaan ja edelleen Raippaluotoon meren rannalle.
Aurinko kulkee matalalla tähän aikaan vuodesta ja värjää maiseman upeasti ja kun aurinko laski, kuu otti vahtivuoron taivalla. Valitettavasti minun kuukuvani eivät oikein onnistuneet tälläkerralla.









 

 


 

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogini lukijoille ja vierailijoille 

Upeata ja valokuvusrikasta Uutta Vuotta!

30 kommenttia:

  1. Lämmin kiitos upeista kuvista ja ihanista tunnelmista. Olkoon vuosi 2013 sinulle hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria kommentista ja Paljon upeita asioita sinulle tähän uutukaiseen vuoteen

      Poista
  2. Hienoja kuvia! Kuvauksellista tulevaa vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitoksia hurmaavalle Lillille ja peheelle :D

      Poista
  4. Kauneilla kuvilla lopetat vuoden. Teillä on puhdasta kinosöunya, aurinkokin (mitä se on? :) on teillä ollut ja kuu.
    Todella fantastinen kuvasarja,
    Sinulle toivon antoisaa kuvausvuotta 2013 ja muutakin kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  5. Tunnelmallisia aurinko- ja kuutamokuvia. Hyvää tulevaa kuvausvuotta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kauniita kuvistasi vuoden aikana.
    Hyvää ja Parhainta Kuvaus-Vuotta 2013...
    Eko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eko, olet kannustanut minua monilla mukavilla kommenteillasi. Upeita kuvaushetikiä sinulle toivon myös.

      Poista
  7. Niin upeita kuvia että oikein puistattaa:) Oikein hyvää ja valokuvausrikasta uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  8. Onnellista ja idearikasta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  9. Olipa upea kuva kavalkadi kiitos. Onnea alkavalle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  10. Kiitos mielettömän hienoista kuvista ja kaikkea hyvää vuodelle 2013 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu kiitokset kommentistasi ja kuvausrikasta vuoden jatkoa :)

      Poista
  11. Olipas taas upeat kuvat, kuu eritoten kaunista katsottavaa! Mukavaa kuvarikasta uutta vuotta sinulle.
    -jaska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Jaska kannustavasta kommentistasi.

      Poista
  12. Hui, kuinka mahtavia kuvia Kaarnikka! Miten tuo kuukin oli isompi kuin konsanaan Intiassa:) Kuvauksellista onnen vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos Mustis kommentistasi. Kuu oli tosi iso, en ole kuuta noin upeana nähnyt, tuli hirmu kiire saada auto parkkiin ja kameravermeet yms pihalle ja asemiin, sillä kuu nousee tosi nopeasti.

      Poista
  13. This bird seems to be wondering wether it should leave the rock. Very beautiful set of landscapes pictures.

    VastaaPoista
  14. Upeita kuvia, hankien kimallusta. Raikkaan pakkasilman tuntu huokui tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Heikki kommentistasi, mukavaa jos tunnelma välittyi :)

      Poista
  15. Så otroligt vackra bilder, helt fantastiska över ett härligt landskap!
    Kauniita kuvia!
    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentistasi, Samoin sinulle ihanaa "tätä vuottta"

      Poista

Iloitsen kommentistasi / I am glad your comment