keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Toukokuun kuvia


 
    Rentukoita Laihianjoesta. Muutamia sai kuvattua vaikka tulva oli vienyt komeimmat puskat.

 Ketunleipä nuokkuu pilvisenä päivänä.
 
 Kuusikin oli puhjennut kevään kunniaksi kukkaan.
 
 

 

Neljä ylintä kuvaa on Seurasaaresta Helsingistä. Kiva paikka ja kuvaamista riittäisi vaikka viikoksi. Kävin Seurasaaressa ensimmäisen kerran ja kivalta paikalta vaikutti.


Valkovuokkoja kuvailin mökillä 
Kevät on niin upeata aikaa, että silloin ei saisi työtä tai muita velvollisuuksia olla häiritsemässä kuvaamista  :D

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Äitienpäiväruusuja


Sateisen ja synkän illan kunniaksi leikin kameralla ja kuvailin äitienpäiväksi saatuja ruusujani.
Tässä on tavallisia kuvia ja päällekkäisvalotuksia.







Katsotaas mitä seuraavaksi kerraksi keksin :) Mukavaa Helatorstaita.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Muutama kuva mökkipiipahdukselta Vappuna







Sinivuokko ei tuottanut nytkään pettymystä. Siellä se pukkasi ensimmäisiä kukkiaan auringon ihailtavaksi.

Kokeili ottaa vähän erilaisia kukkakuvia.
Mitäs tykkäätte tällaisista :)


perjantai 1. toukokuuta 2015

Huhtikuun aikana kuvailtuja


 








 Yllä olevat kuvat ovat Poision talvilomalta 2.-11.04

 



 Ylläolevat kuvat Levanevan reunalta.






 Ylläolevat kuva Raippaluodosta ja Sommarön linnakealueelta.




Yllä Vaasan merenrannalta kuvia








Yllä Kauhajoelta keijujen ja menninkäisten kanjonista kuvia.
Upeata kevättä. Toukotkuun kuvia seuraavaksi.